7. päivä Högholmen - Tammisaari

Nousin aamulla tutkimaan karttaa ja säätietoja. Lähipäiviksi oli luvattu sadetta ja itätuulta 9-12 metriä. Merisääanimaation mukaan tuuli kääntyisi päivän aikana lounaaseen eli meille vastaiseksi ja mahdollisesti ennustettua kovemmaksi.

Hankoon ei kovalla lounaistuulelle kannattaisi yrittää, koska vedet ovat kartan mukaan avoimia. Kuusi pitkää melontapäivää myös alkoivat vaatia lepoa. Päätimme muuttaa reittisuunnitelmaa.

Katsoimme suojaisan sisäreitin Tammisaareen niin, että mahdollinen yöpyminen olisi viimeistään Skaldön lossin kohdalla.

Lähdimme liikkeelle yhdeltätoista. Vastaamme tuli melkein heti yksinäinen meloja, joka oli päiväretkellä Inkoosta Vormön saaren ympäri.

Meloimme viitoitetun väylän tuntumassa. Harmaa ilma muuttui vesisateeksi ja tuuli alkoi tuntua. Sivuaallokko oli vajaan metrin korkuista saarten suojien ulkopuolella. Avoin selkä ennen Stora Fagerötä oli jo melkoista keikutusta, mutta rauhoittui lähes tyyneksi heti saaren pohjoiskärjen suojassa. Yllätimme kalasääsken melomalla melkein sen pesäpuun alta.

Keitimme ruokaa Stora Fagerön hienon ulkoilualueen grillikatoksessa. Matias oli melonut tähän asti ilman sadetakkia ja vaihtoi nyt kuivat vaatteet. Saaressa oli mm. pumppukaivo, jonka alla huutelin kaikki keittoastiat. Tämä oli yksi hienoimpia reitin varrella olleita leiripaikkoja. Harvaa männikköä, tasaista ruohokenttää ja pitkästi hiekkarantaa.

Katsoimme reitin valmiiksi vajaan kymmenen kilometrin matkalta, koska Saaristo-Atlaksen sivujako sattui taas vähän hankalasti. Vesisateessa ja tuulessa sivujen kääntäminen vesitiiviissä pussissa olevasta karttakirjasta ei ole helppoa, mukavaa eikä ihan riskitöntäkään.

Saaresta lähtiessä tuuli oli yltynyt. Osa aalloista murtui syliin. Yksi murtuva aalto kiskaisi hupun Matiaksen päästä ja lorautti kauhallisen vettä kaula-aukosta sisään. Nyt viimeistään ymmärrämme, miksi melonta-anorakin kaulus pitää voida sulkea tiiviisti, vaikkei eskimoita tehtäisikään. Ja miksi aukkopeitteen pitää olla riittävän tiukasti kiinni.

Selän ylittäminen yli metrisessä sivuaallokossa vaikeutti suunnan pitämistä ja ympäristön seuraamista. Luulimme olevamme liikaa etelässä. Yritimme ensin GT-kartan ja muistikuvien avulla korjata sijaintiamme. Saaristo vaikutti sokkeloisesta ja pelkäsimme ennen pitkää päätyvämme läpipääsemättömään lahdenpohjukkaan.

Käynnistin puhelimen ja tarkistimme sijaintimme puhelimen GPS:llä. Olimme lähempänä oikeaa reittiä kuin luulimme. Näkyvyys vesisateessa lähellä vedenpintaa ei ole paras mahdollinen. Sopivien kiintopisteiden löytäminen rannoilta on suunnilleen yhtä hankalaa kuin vastavalossa auringon laskun aikaan.

Tulimme Barösundiin kaakon suunnasta kapeaa kaislikkoista, hyvin suojaisaa väylää. Harmaahaikara ponkaisi kaislikon seasta ilmaan vain muutaman metrin päässä. Reitin varrelle jäi suuri retkisatama, Elisaari. Rantakallioihin oli molemmille rannoille kiinnitetty kymmeniä, ehkä satoja metrejä lankkuhyllyä, jossa oli sähköpistokkeita määrävälein. Lopuksi oikaisimme vielä Mörholmenin saaren eteläpuolelta tuskin metriä leveämpää ojaa pitkin.

Barösundin kahvilasta ei saanut ruokaa, mutta hyviä, lämpimiä pizzarullia. Trangian virittely vesisateessa ei nyt houkutellut.

Kuulimme kahvilassa tuuliennusteen muuttuneen. Nyt ennustettiin Hankoon jo 20 metristä lounaaseen kääntyvää tuulta. Retken loppupään muuttaminen nyt tuntui entistä oikeammalta.

Barösundista jatkui melko suojainen ränni, jossa tuuli tuntui vielä myötäiseltä.

Ennen Stömsötä käännyimme pohjoiseen ja saaren suojaista pohjoislaitaa kohti Långönia. Selällä tuntui reipas puuskainen myötätuuli, jossa en malttanut olla surfaamatta. Päädyin siksi vastarannalla puolisen kilometriä väärään suuntaan.

Långön vieraslaiturin kahvila oli kiinni. Satoi vettä. Kannoimme ruokatarpeet ja keittimen satamarannan bussipysäkkikatokseen. Naapuritalon vanha rouva tuli esitteen kanssa kertomaan, että kulman takana Langösundissa olisi kaksikin retkisatamaa keittokatoksineen.

Keräsimme tavarat ja lähdimme etsimään.

Sellaista retkisatamaa emme löytäneet, missä kajakilla olisi helposti päässyt maihin ja missä olisi ollut keittokatos. Palasimme takaisin, mutta perustimme taukopaikan kiinni olevan kesäkahvilan katetulle terassille.

Matias ryhtyi lihapullapastan tekoon ja minä soitin Tammisaaren leirintäalueelle. Sain varttua saunan vielä samalle illalle klo 23. Lämmin sauna vesisateisen päivän jälkeen olisi riittävä porkkana jatkaa melontaa tänään kellon ympäri ja matkan päätepisteeseen.

Viimeinen pikatauko pidettiin Skaldön lossin rannassa. Kapeassa Jomalvikin kanavassa tuntui kohtalainen vastavirta. Viikkoa myöhemmin tunnettu kilpa-ajaja törmäsi kohtalokkaasti yli kymmenkertaista ylinopeutta kuvassa näkuvään kivisiltaan. Kanavan läpi sumussa meloneena tiedän, että sallitullakin 5 kilometrin nopeudella kohtaaminen voi olla ahtaassa kanavassa hankalaa.

Meloimme retken viimeiset 20 kilometriä alle kolmeen tuntiin vesisateessa ja sankassa sumussa. Viimeinen puolikilometrinen selkä piti ylittää kompassisuunnalla. Leirintäalueen kahvilan valot näkyivät vasta reilun sadan metrin etäisyydeltä.

Päivän melontamatka 54 km, aika n.9.tuntia

Näin retki tehtiin
Varusteista
Retki jatkuu